Hun (Hūn)
Hun on keidaskaupunki ja Al-Jufran piirikunnan hallinnollinen keskus Libyassa. Se sijaitsee Saharan autiomaassa 620 kilometriä Tripolista kaakkoon. Kaupungissa on 18 900 asukasta (vuonna 2020).
Kaupunki on muuttanut paikkaa neljästi seitsemänsadan vuoden aikana. Alkuperäinen Miskanin kaupunki on hautautunut hiekkadyynien alle Hunin lounaispuolella. Nykyistä kaupunkia edeltänyt medina hylättiin 1950- ja 1960-luvuilla. Italian siirtomaa-aikana Hun oli eteläisen sotilasalueen keskus. Muammar Gaddafi suunnitteli Al-Jufrasta koko Libyan pääkaupunkia.
Al-Jufran keidasalue on tunnettu taateleistaan. Hunissa on pieni museo. Kaupungissa järjestetään helmi-maaliskuun vaihteessa makeisfestivaali.

Kartta - Hun (Hūn)
Kartta
Maa (alue) - Libya
Libyan lippu |
Libya oli Italian siirtomaa. Yhdistyneet kansakunnat julisti Libyan vuonna 1951 itsenäiseksi kuningaskunnaksi, jonka hallitsija oli Idris I. Monarkia kumoutui vuoden 1969 arabisosialistisessa vallankumouksessa, jonka jälkeen Muammar Gaddafi johti maata itsevaltiaana vuosikymmeniä. Hänen johdollaan talous kansallistettiin ja maasta tehtiin sosialistinen valtio. Gaddafi sai surmansa sisällissodassa vuonna 2011. Sisällissodan jälkeen maa on ollut levoton ja tilanne eskaloitui toiseksi sisällissodaksi vuonna 2014.
Valuutta / Kieli
ISO | Valuutta | Symboli | Significant Figures |
---|---|---|---|
LYD | Libyan dinaari (Libyan dinar) | لد | 3 |
ISO | Kieli |
---|---|
AR | Arabian kieli (Arabic language) |
EN | Englannin kieli (English language) |
IT | Italian kieli (Italian language) |